2.

Lumi pakkautuu parvekkeille. Lapiot jäävät nojaamaan ovenpieliin, odottamaan lumen Luojaa. Kuljen samoja jälkiä päästä toiseen. Jätän keskeneräisen polun. Sillä minun kotini on tuulisessa huoneessa. Sinne vieraat tulevat koputtamatta, joutuvat kumartumaan matalassa oviaukossa ja nukkumaan jalat koukussa. Lumi pakkautuu ovien väliin. Tuntematon kehuu minua kauniiksi, kertoo pääskysestä jonka pesästä tyttö otti munan, tiputti sen vahingossa halkopinoon. Keltuaisesta erottui nokka, siipisulat. Ja järven rannalla tuuli aina. Hauet olivat syöneet sen tyhjäksi muista kaloista. Lumi pakkautuu silmäripsiin. Tuntematon puhaltaa savurenkaan silmieni väliin. Kevyen ja nopean luodin. Minun kotini on tuulisessa huoneessa, siivekkäät haudattu. Lumienkelit korkeissa koroissaan horjuvat parvekkeen kaiteet.