Kaato

ja niin minä löysin hänet sateesta

markiisin alta huhtikuussa

pukeutuneena asfalttiin

tämän jälkeen makasin tyhjänä tuntikaudet

vesi piti rummutustaan eikä minun yksinäisyyteni

ollut ohi

kerroin nähneeni murtuneen aamun

varjomaiset, seisoskelevat ihmiset

melankolia oliivitikuissaan

sade ei ollut

vieläkään ohi